Olemme varanneet studion kesäsinglen äänityksiä varten. Sinkulla on 2-3 uutta kappaletta ja mahdollisesti yksi liveraita. Sinkku videoineen ilmestyy kesäkuussa sekä kybermaailmaan että levykauppoihin.
Näin monta vuotta myöhässä voitte myös liittyä yhtyeemme Facebook-tovereiksi. Huutelemme tässä nuorten suosimassa sosiaalisen median palvelussa silloin tällöin sekavia. Tervetuloa!
Aliarvioimme ilmeisesti kuulijoidemme määrän. Täysin vastoin todennäköisyyden lakeja ja yleistä moraalikäsitystä kappaleemme Elämäni mykkäelokuvassa oli Rumban vuosiäänestyksen vuoden biisi – taakse jäivät sellaiset markan bändit kuin PMMP. Saimme luultavasti noin kahdeksan ja puoli ääntä, eli saman verran kuin levyjämme on ikinä myyty.
Tunnetila on häpeänsekainen lystikkyys. Kiitos ja anteeksi taas, ihmiset!
Vuosi lähenee loppuaan, kuten kaikki muukin, ja jossain joku siirtää taas yhtä helmitaulun helmeä toiseen laitaan. Ennen kuin turhaudutte elämän tarkoituksettomuuteen, äänestäkää Meri-albumiamme vuoden kotimaiseksi levyksi Rumban vuosiäänestyksessä.
Tavataan kevään keikoilla, ystävät!
| 6.11.2010 | Thirst-klubi, Painobaari, Helsinki (+ The Firsts) |
En muistanutkaan et tällänen bändi on olemassa! -Koippa
Kato, toikin jätkä on vielä olemassa!
Media
Kaakao Records / Annakaisa Anttila
annakaisa@kaakao.fi
040 8467 554
Keikat
Kaakao Booking
040 5730 823
Yhtye
itkevatytto@kaakao.fi